maanantai 18. helmikuuta 2013

Pahan sanan valta

Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta. (Ps. 91: 3)


Psalmi 91 on paljon luettu ja hyvin lohdullinen puhuessaan varjelevista enkeleistä ja Jumalan tarjoamasta suojasta. Tällä kertaa sitä lukiessani katseeni tarttui kuitenkin jakeeseen kolme: "Herra pelastaa sinut pahan sanan vallasta".

Kieli on ihmisen aseista vaarallisimpia. Sanoilla voi sivaltaa hyvin syvälle, joskus niiden aiheuttamat haavat kulkevat mukana koko elämän ajan. Sisimmän haavat parantuvat usein hitaammin kuin ruumiin, eikä niihin ole yhtä selkeitä hoitokeinoja. Pahat sanat tarttuvat ihmisen persoonaan ja saavat kyseenalaistamaan oman arvon ihmisenä. Siksi ne myös sitovat meitä aivan erityisellä tavalla.

Jeesus kantoi ristille paitsi maailman synnit, myös häpeän. Häntä häpäistiin niin sanoin kuin teoin, häneltä riisuttiin kaikki inhimillinen arvostus ja kunnioitus. Siksi hän voi auttaa myös niitä, joita sanat ovat satuttaneet niin, että omasta persoonasta tai jostakin sen piirteestä on tullut häpeän aihe.

Häpäisty Kristus voi pelastaa meidät pahan sanan vallasta, häpeän vallasta ja auttaa meitä näkemään itsemme Jumalan kuvina, luomistyön ihmeinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti