Rukouksessa kulkemista

Herra, osoita minulle tiesi,
opeta minua kulkemaan polkujasi.
Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua,
sinä Jumalani, auttajani!
Sinuun minä luotan aina.
(Ps. 25: 4-5)

Psalmista 25 löytyy perusinhimillinen rukous, pyyntö siitä, että Jumala johdattaisi eteenpäin. Psalminkirjoittaja ymmärtää vieläpä rukoilla johdatusta kulkea Herran polkuja, eikä niitä, joita itse tekisi mieli kulkea. Usein tuntuu helpommalta rukoilla, että Jumala toteuttaisi niitä suunnitelmia ja haaveita, joita meillä itsellämme on.

Johdatusta on hyvä pyytää, mutta mistä sitten tietää, kun sitä saa? Meille opetetaan, että Jumala vastaa rukouksiin ja opastaa meitä, siihen luottaen psalminkirjoittajakin rukoilee. Kuitenkin opastus tulee harvoin niin konkreettisessa muodossa kuin monissa Raamatun kertomuksissa, puhuvana aasina tai palavana pensaana. Jumalan viestejä on siis aistittava muulla tavoin.

Raamattu sisältää sekä Jumalan antamia ohjeita että lupauksia, mutta harvoin konkreettisia neuvoja juuri omaan elämäntilanteeseen liittyen. Raamatusta on vaikea löytää suoraa vastausta vaikkapa siihen, mitä alaa olisi hyvä opiskella tai kuka olisi sopiva puoliso. Kuitenkin Raamatun lukeminen rukoillen saattaa avata omia ajatuksia ja tarjota vastauksia siihen, mikä voisi olla Jumalan tahto minun elämässäni juuri tässä hetkessä ja tilanteessa.

Vaikka Jumala ei ilmestyisikään meille palavan pensaan tai puhuvan aasin välityksellä, hän vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta jokaisessa kristityssä. Rukouksessa voimme paitsi luetella Jumalalle huolia ja kiitoksia, ennen kaikkea antaa hänelle tilaa puhua meille. Omassa mielessä herääviä ajatuksia on hyvä punnita Raamatun sanaa vasten: Vievätkö valintani minua lähemmäs Jumalaa? Rakennanko elämälläni Jumalan valtakuntaa vai jotakin muuta?

Raamattu lupaa, että sana, jonka Jumala lähettää, ei palaa tyhjänä, vaan täyttää tarkoituksen, jota varten se on annettu. Jumala siis lupaa puhua meille sanansa kautta ja rukouksessa hän avaa meidän sydäntämme ottamaan vastaan paitsi ohjausta, myös Jumalan lupausten tuoman toivon.

Ketä kannattaa kumartaa

"Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua." (Matt. 4: 8-9)

Paholainen kuvataan usein sangen vastenmielisenä sarvipäänä hiilihanko kädessään. Kuva on sangen epärealistinen. Kukapa haksahtaisi sarvipään kelkkaan, kyllähän sellaista tajuaa varoa. Jaakko Heinimäki on todennut, että paholainen on pikemmin mukava seuramies, jolla on miellyttävää partavettä ja supliikki suu. Sellaisen tarjouksiin saattaa jo tarttuakin.

Harvoin kiusaukset tulevat eteen niin konkreettisesti kuin Jeesukselle autiomaassa. Meidän kohdallamme paholaisella ei myöskään ole niin paljon voitettavaa, joten panokset ovat kevyemmät. Vaikka meille ei tarjottaisikaan koko maailmaa hallintaamme, juuri vallan houkutus lienee hyvin tyypillinen lankeemuksen lähde.

Harvalla ihmisellä on paljon vaikutusvaltaa suhteessa muihin ihmisiin. Useimmiten kiusaukset liittyvätkin pyrkimykseen hallita omaa elämää. Luotamme esimerkiksi rahaan, koska sen tuoma hallinnan ja turvallisuuden tunne on niin voimakas. Omasta antaminen toisten hyväksi jää herkästi sivurooliin, itse tienatut rahat on mukavampi käyttää oman aseman ja elintason varmistamiseen kuin toisten auttamiseen.

Meitä ei ehkä houkutella maailman kaikella loistolla, mutta toisaalta pienempiin houkutuksiin on helpompi langeta, sillä ne eivät herätä epäilyksiä, vaan asettuvat usein mukavasti harmaalle alueelle. On helpompi venyttää rajaa oikean ja väärän välillä, kun valinta ei ole turhan räikeä. Siksi on vaikea nähdä, mitä oikeastaan tulee kumarrettua, kun elämänsä turvarakenteita pystyttää.

"Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'" (Matt. 4: 10-11)

"Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat." (Katekismus, 1. käskyn selitys)

Koeteltu Jumala

"Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme." (Hepr.4: 15-16)

Kaikkivaltias Jumala voi tuntua kovin kaukaiselta ja vaikealta lähestyä. Miten maailman Luoja muka voisi ymmärtää arkisten ongelmiensa kanssa painivaa ihmistä? Miten luonnonlakien asettaja voisi käsittää, miltä tuntuu elää noiden lakien armoilla ja vaikutuksessa?

Kritinuskossa puhutaan Kolmiyhteisestä Jumalasta, joka on paitsi maailman luonut Isä, myös ihmisen elämän elänyt Poika ja maailmassa yhä edelleen vaikuttava Henki. Kaikessa hankaluudessaan ja käsittämättömyydessään Kolminaisuus on hyvin lohdullinen tapa hahmottaa Jumala: Jumala ymmärtää meitä, koska hän on tallannut kivisiä teitä niin kuin mekin. Toisaalta hän on paljon meitä suurempi - meillä on siis puolellamme joku, jolla on oikeasti meitä enemmän valtaa vaikuttaa asioihin. Suuruudestaan huolimatta Jumala ei kuitenkaan ole vain keskenään jossain taivaallisissa sfääreissään, vaan vaikuttaa Henkensä kautta maailmassa, vaikkei täällä enää ihmisenä vaellakaan.

Erityisesti elämän kurjissa hetkissä voi tehdä hyvää muistaa, että abstraktilta tuntuva Jumala, jota mielemme ja kielemme ei voi koskaan täysin tavoittaa, on joskus ollut myös ihminen, samojen luonnonlakien ja rajallisuuden alainen kuin mekin. Jeesus joutui kiusauksiin, hän rakasti, suuttui, iloitsi, suri, kävi läpi koko ihmisyyden kirjon. On kenties helpompi lähestyä Jumalaa, kun tietää hänen käyneen läpi saman skaalan inhimillistä iloa ja piinaa kuin me muutkin - varmasti vielä enemmänkin kuin moni meistä.

Hedelmäpeliä

Syntiinlankeemuskertomuksessa käärme houkuttelee ensimmäiset ihmiset syömään hedelmän puusta, josta Jumala on kieltänyt ottamasta. Käärme osaa perustella kiellon rikkomista ovelasti: "-- Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." 

Houkutuksena on itsenäisyys - omien päätösten tekeminen vaikka auktoriteettia uhmaten - sekä Jumalan kaltaiseksi tuleminen ja suuremman ymmärryksen saavuttaminen. Tieto ja ymmärrys houkuttelevat ja ensimmäiset ihmiset tarttuvat tilaisuuteen uskoen kykenevänsä hallitsemaan tilannetta, jossa heistä tulee Jumalan kaltaisia.

Kertomuksessa Edenin puutarhan tapahtumista nousevat esiin niin häpeä kuin syyllisyyskin. Ihmisen pyrkimys itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen suhteessa Jumalaan johtaa välirikkoon Jumalan kanssa. Riippuvuudesta irti pyristeleminen tarkoittaa myös Jumalan tarjoamasta turvasta irrottautumista. Pyrkimys itsenäisyyteen tuo mukanaan uudenlaisen vastuun omasta elämästä.

Ensimmäisten ihmisten suhde Jumalaan voidaan nähdä myös kasvukertomuksena. Ihminen kasvaa ja itsenäistyy niin kuin lapsi, joka irroittautuu vanhemmistaan. Kielletyn hedelmän syöminen onkin siis eräänlainen murrosikä ihmisen suhteessa Jumalaan.

Lapsen irroittautuminen vanhemmistaan on osa luonnollista kasvua. Samoin on oikein, että ihminen kasvaa aikuiseksi suhteessaan Jumalaan, ennen muuta kasvaa vastuulliseksi ja moraaliseksi olennoksi, joka ymmärtää hyvän ja pahan vaikutuksen sekä maailmassa että itsessään.

Ihmisen ei ole kuitenkaan mahdollista itsenäistyä jumalasuhteessa samalla tavoin kuin kasvussa lapsesta aikuiseksi, sillä riippuvuus Jumalasta on riippuvuutta elämän lähteestä. Vaikka voimmekin kasvaa ymmärryksessä, emme voi hallita elämää. Ja vaikka voimmekin ymmärtää hyvän ja pahan, emme osaa aina pysyä erossa pahasta.

Jumala on meidän Isämme, olimme kuinka viisaita tai kypsiä tahansa. Hän ei kuitenkaan ole isä, joka odottaisi risu kädessä, valmiina antamaan rangaistuksia. Hän on Isä, joka tahtoo olla yhteydessä meihin ja on valmis antamaan loputtomasti anteeksi säilyttääkseen tuon yhteyden.

Sanoja sydämen täydeltä

Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta. (Ps. 91:3)

Jatkan vielä eilisiä ajatuksiani pahan sanan vallasta. Meihin kohdistetut haavoittavat ja loukkaavat sanat voivat sitoa meitä, mutta meitä sitovat myös sanat, joita itse lausumme.


Jo kymmenessä käskyssä kielletään antamasta väärää todistusta lähimmäisestä ja Sananlaskuissa kuvataan sanojen valtaa ja vaikutusta. Myös Jeesus puuttuu siihen, mitä ja miten puhumme: "Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu." (Luuk. 6: 45)


Sanamme kertovat siis sydämemme tilasta, ne nousevat sisimmästämme. Näennäisen kepeiden ja ajattelematta lausuttujenkin sanojen takana on jotakin syvempää, onhan niiden lähtökohta kuitenkin meissä.


Sanojen käyttäminen pahaan lienee hyvin yleisinhimillinen piirre, kun Raamattu puhuu siitä monessa kohtaa. Meidän on jostain syystä helppo sortua puhumaan pahaa hyvän sijaan, käyttämään sanoja oman etumme ajamiseen ja paremmuutemme (tai pikemmin toisen ihmisen huonommuuden) korostamiseen.


Pahan puhumisesta tulee herkästi tapa, jota on helppo perustella itselleen erilaisilla tekosyillä: "Kerron vain niin kuin asiat ovat." "Puran vain omia tuntemuksiani ja huoltani." Kun tapa juurtuu tarpeeksi syvään, on sitä itse enää hankala nähdä, oma tyyli puhua tuntuu normaalilta. Kuitenkin, jos asiaan alkaa kiinnittää huomiota, saattaa havaita, kuinka paljon vähemmän tulee puhuttua ihmisistä hyvää kuin pahaa - sekä selän takana että kasvotusten.


Elämme viestinnän aikakautta, informaatiota kulkee nopeammin ja enemmän kuin koskaan. Siksi oman puheemme lisäksi teemme myös muita valintoja sen suhteen, tuemmeko hyvän vai pahan puhumista lähimmäisestä. Eri medioissa liikkuu paljon viestintää, jonka tarkoitus on herättää huomiota ja löytää yleisöä hinnalla millä hyvänsä, vaikka sitten lähimmäisen maineen kustannuksella. Kenties sydämemme tilasta kertoo paitsi se, mitä sanomme, myös se, mitä lehtiä luemme, mitä linkkejä klikkaamme tai mitä ohjelmia katsomme.


Jumala lupaa pelastaa meidät pahan sanan vallasta myös silloin, kun pahat sanat ovat lähtöisin meistä. Jos Jumalalla on lupa ja tilaa vaikuttaa meissä, synnyttää meissä rakkautta toista ihmistä kohtaan ja myös paljastaa meissä olevan pahuuden, hän voi muuttaa myös sitä miten puhumme.


"Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu."

Pahan sanan valta

Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta. (Ps. 91: 3)

Psalmi 91 on paljon luettu ja hyvin lohdullinen puhuessaan varjelevista enkeleistä ja Jumalan tarjoamasta suojasta. Tällä kertaa sitä lukiessani katseeni tarttui kuitenkin jakeeseen kolme: "Herra pelastaa sinut pahan sanan vallasta".

Kieli on ihmisen aseista vaarallisimpia. Sanoilla voi sivaltaa hyvin syvälle, joskus niiden aiheuttamat haavat kulkevat mukana koko elämän ajan. Sisimmän haavat parantuvat usein hitaammin kuin ruumiin, eikä niihin ole yhtä selkeitä hoitokeinoja. Pahat sanat tarttuvat ihmisen persoonaan ja saavat kyseenalaistamaan oman arvon ihmisenä. Siksi ne myös sitovat meitä aivan erityisellä tavalla.

Jeesus kantoi ristille paitsi maailman synnit, myös häpeän. Häntä häpäistiin niin sanoin kuin teoin, häneltä riisuttiin kaikki inhimillinen arvostus ja kunnioitus. Siksi hän voi auttaa myös niitä, joita sanat ovat satuttaneet niin, että omasta persoonasta tai jostakin sen piirteestä on tullut häpeän aihe.

Häpäisty Kristus voi pelastaa meidät pahan sanan vallasta, häpeän vallasta ja auttaa meitä näkemään itsemme Jumalan kuvina, luomistyön ihmeinä.

Salattu paasto

Jeesus sanoo:
"Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. (Matt. 6: 16-18)


Ajassamme on havaittavissa eräänä piilevänä trendinä kieltäymys. Kulutuskriittisyys nostaa päätään, vietetään 'Älä osta mitään' - päiviä ja puhutaan downshiftaamisesta. Esillä on myös erilaisia ruokavalioita, joku kieltäytyy sokerista, toinen kaikista hiilihydraateista. Joku välttää lihaa, toinen kaikkea eläinperäistä. Valinnoilla viestitään omista arvoista ja myös rakennetaan identiteettiä ja imagoa.


Vaikka elämäntapoihin liittyvät valinnat ja kieltäymyskin ovat esillä eri yhteyksissä, niihin ei sisälly Jeesuksen esittämää ajatusta kieltäymyksen pitämisestä salassa. Pikemmin ne ovat usein tapoja julistaa oman elämäntavan terveellisyyttä tai eettisyyttä. Aikana, jolloin terveydestä puhutaan usein moralisoivaan sävyyn, voi omien elämäntapojen korostamisessa nähdä myös yrityksen korottaa itsensä toisten - epäterveellisesti elävien - yläpuolelle. Kulutusyhteiskuntaan kriittisesti suhtautuva pääsee puolestaan esittämään, kuinka itsenäisesti ajatteleva yksilö on.


Jeesus kuitenkin korosti, ettei paaston tarkoituksena ole korottaa itseään, osoittaa omaa uskonnollista tai eettistä erinomaisuuttaan. Paaston tarkoitus on vuorovaikutus Jumalan kanssa, omien väärien valintojen ja tekojen katuminen ja puhdistautuminen Jumalan läsnäolossa ja armossa.


Jumala näkee sen, mikä on salassa, myös sen, mikä on salassa meiltä itseltämmekin. Hän tietää kyllä sydämemme tilan, osoitimme sitä tai emme. Paasto onkin ennen kaikkea ihmistä itseään varten, ei jalustan rakentamiseksi, eikä edes Jumalan vakuuttamiseksi. Paasto auttaa meitä itseämme kohtaamaan sisäisen todellisuutemme ja ennen kaikkea Jumalan todellisuuden.

Uskon lujuutta?

Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä, kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta. 
Kun näet teillä on kaikki nämä avut ja ne vielä enenevät, te ette jää toimettomiksi eikä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen jää teissä vaille hedelmää. Se taas, jolta kaikki tämä puuttuu, on likinäköinen, suorastaan sokea. Hän on unohtanut, että hänet on kerran puhdistettu aikaisemmista synneistään.
Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. (2. Piet. 1: 5-11)


Meidän ajassamme tuntuu olevan pulaa sitoutumisesta. Monen kokemus on, ettei ole saanut osakseen sitoutumista, vaan sen sijaa hylkäämistä - perheessä, parisuhteessa tai työnantajan taholta. Sitoutumisen sijaan tarjolla on pätkiä ja projekteja, määräaikaisuutta asiassa jos toisessakin. Kun ei saa kokea sitoutumista, voi olla vaikea itsekään kiinnittyä pysyvästi, sitoutua pitämään lujasti kiinni, vaikkei se olisi helppoa, vaikka se vaatisi itsehillintää ja kestävyyttä.


Pietari kehottaa kirjeensä lukijoita lujuuteen uskossa. Hän liittää tähän oikean tiedon, itsehillinnän, kestävyyden, jumalanpelon, kiintymyksen ja rakkauden. Uskossa ei siis ole kyse määräaikaisuudesta tai projektista, vaan se vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista kantaakseen hedelmää. Kestävyyden ja lujuuden pohjana eivät ole ihmisen ominaisuudet tai edes tahto, vaan Jeesuksen Kristuksen tunteminen.


Kun me yritämme kestää ja olla lujia omin voimin, on tuloksena usein määräaikaisuutta, oli kyse sitten kutsumuksesta tai ihmissuhteista. Meidän kestävyytemme ei kanna ikuisuuteen asti. Mutta kun meidän pohjanamme on Kristuksen tunteminen, saamme toteuttaa kutsumustamme vapaudesta käsin, emme suorittamisen tai ansaitsemisen pakosta. Kristuksessa meillä on pohja ja päämäärä, joka kestää meistä riippumatta.

Kääntykää, palatkaa

Vielä nytkin Herra sanoo:
- Kääntykää minun puoleeni,
tehkää niin koko sydämestänne,
paastotkaa, itkekää ja valittakaa.
Repikää rikki sydämenne,
älkää vaatteitanne.
Palatkaa Herran, Jumalanne, luo,
sillä hän on anteeksiantava ja laupias,
hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri.
(Joel. 2: 12-13)

Paastoon liittyvä katumus ja kilvoittelu herättää herkästi varsin negatiivisen mielikuvan. Jos vilpittömästi kääntää katseen omiin puutteisiinsa ja rehellisesti tunnustaa, missä on mennyt vikaan, piilee siinä itsesäälin ja tehtyjen vääryyksien märehtimisen vaara.

Paastonaika kutsuu meitä tutkimaan itseämme, raivaamaan tilaa elämän syvemmälle pohdiskelulle. Paasto tarjoaa mahdollisuuden siivota sivuun asioita, jotka sitovat meidän aikaamme ja ajatuksiamme, mutta eivät rakenna meitä, eivätkä vie meitä lähemmäs Jumalaa.

Itsensä tarkastelu totuudellisesti saattaa aiheuttaa profeetta Joelin kuvaamaa itkua ja valitusta. Oman pahuutensa kohtaaminen repii sydämen rikki. Tai kenties se vain osoittaa, miten rikki sydän jo on.

Paaston tarkoitus ei kuitenkaan ole oman huonouden surkuttelu ja synnintunnossa piehtarointi, vaan kääntyminen Jumalan puoleen. Ei Jumala tahdo meidän keskittyvän virheisiimme, hän tahtoo, että kohtaamme ne, jotta ymmärrämme tarvitsevamme häneä, jotta palaisimme hänen luokseen ja antaisimme hänen vaikuttaa meissä rakkaudellaan ja hyvyydellään.